Päivä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta mukava se oli silti. Aamulla koomasin ja nukuin puoleenpäivään, vaikka tarkoitus oli tehdä paljon tähdellisempiä asioita. Kun sain itseni kasattua, menin Aarnin kanssa pihalle tekemään lumiukkoja. Ja uskokaa tai älkää, se oli mukavaa, vaikka lumi olikin, yllätys sinänsä, märkää. :D

Naapurinpoika ja Aarni. :'D

Eerika viimeistelee ensimmäistä lumiukkoa.
Iltapäivällä lähdinkin sitten Jennille. Käytiin kaupassa ja ostettiin valtava määrä ruokaa ja linnottauduttiin Jennin huoneeseen katsomaan Holiday-elokuvaa. Se oli todella ihana! Jude Lawilla ei toki ollut osuutta asiaan...
Löysin äsken tällaisen hieman kyseenalaisen kuvan minusta ja Jennistä.

Hmm.
Tänään


Sitten hieman eilisestä.
Kuten tiesin jo etukäteen, kyseessä oli pitkä ja työntäyteinen päivä. Kouluni musiikin-, tanssin- ja tuotannonkurssit järjestivät yhdessä Michael Jackson tribuutin. Konserttia ennen opettajille ja entisille oppilaille oli järjestetty VIP-tilaisuus, jossa minä olin avustamassa. Pääsin myös seuraamaan itse konserttia ja ystäviäni esiintymässä siellä. Oli kyllä aivan loistava ilta! Ja konsertti meni kaikilta osin erittäin hyvin :) Liput oli loppuunmyyty ja yleisö haltioissaan.
Avustajien pukukoodi oli musta.



Konsertin ja siivoamisen jälkeen olin jo bussissa matkalla kotiin nukkumaan, kun samaan bussiin ahtautui konsertin esiintyjiä matkalla jatkoille, jotka sattumalta pidettiin aivan kotini vieressä. Ei siis ihme, että suunnistinkin sitten mieluummin juhlistamaan onnistunutta iltaa! En kuitenkaan jaksanut pyöriä jatkoilla kovin myöhään, vaikka siellä mukavaa olikin, sillä jalkani olivat järkyttävän kipeät koko päivän seisomisen jälkeen.
Kotimatkalla nappasin muutaman kauniin kuvan lumisesta Tampereesta.



Nyt kyllä täytyy mennä nukkumaan, huomenna pitäisi jaksaa herätä jo kahdeksalta! Eerika tummui jo kuuden aikaan, koska oli viimeyön kaverinsa luona synttärijuhlilla... Hmm :D
Tämän hetken plussat:+Michael Jackson
+Lumi
+Kahvi
Tämän hetken miinukset:-Pitäisi jaksaa herätä aikaisin
-Pitäisi siivota
-Pitäisi aloittaa ruotsin itsenäisen kurssin opiskelu PIAN